Joel Pohjanpalo paljasti mikä onnenkantamoinen rankkarissa kävi: ”Juuri kun olin potkaisemassa”

HELSINKI. Joel Pohjanpalo pääsi pitkästä aikaa huudattamaan Helsingin Olympiastadionin kotiyleisöä, kun Suomi kaatoi Puolan MM-karsinnoissa maalein 2-1.
– On se totta kai helpottavaa. Kaikki tietävät, kuinka vahva Puola on. Lähdettiin matsiin erittäin hyvin. Saatiin juuri se tulos mitä haettiin. Kaikki on täysin omissa käsissä näissä karsinnoissa, Pohjanpalo maalaili lehdistölle ottelun jälkeen.
– Kuten sanoin ennen karsintoja, kun karsintoja lähdetään pelaamaan, me halutaan päästä kisoihin. Ei olla tultu vain osallistumaan. Tänään kaikki näkivät sen kentällä varmasti myös.
– Kyllä me se [Robert Lewandowskin puuttuminen päävalmentajan kanssa riitelemisen vuoksi] tiedostettiin, maailmanluokan pelaajasta kyse. Ja [loukkaantuneen Piotr] Zielinskin puuttuminen vaikutti varmasti myös. Tiedettiin että jos joskus Puola on kaadettavissa, niin se on tämä matsi.
– Tänään oli loistava esitys joukkueelta.
Pohjanpalo viimeisteli Suomen avausmaalin. Puolan maalivahti Lukasz Skorupski aikaili pallon kanssa ja Pohjanpalo pääsi riistoon. Skorupski yritti pelastaa tilanteen, mutta päätyi rikkomaan Robin Lodia. Pallo pilkulle ja siitä sisään.
– Te olette kaikki haukkuneet, että en osaa prässätä. Tässä on nyt kaksi edellistä maalia tullut samalla lailla. Irlantia vastaan oli muistaakseni myös prässimaali. Ei, pääsin jatkamaan samasta vauhdista veskarille, joka ei sitä ehkä ihan olettanut. Pääsin hyvin prässiin mukaan. Saatiin palkinnoksi pilkku, Pohjanpalo sanoi.
Pohjanpalo paljasti, että rankkarissa kävi melkoinen onni, kun mies lopulta upotti pallon keskeltä sisään.
– Onneksi pilkussa huomasin juuri siinä kun olin lähdössä potkaisemaan, että veskari ehti juuri lähteä sinne oikealle päin mihin olin itse asiassa koko viikon treenannut pilkkuja. Onneksi sain käännettyä.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta