Lamine Yamal ratkaisi finaalipaikan – Espanja kävi lähellä jättimäistä sulamista

Lamine Yamal maalasi kahdesti, kun Espanja raivasi tiensä Kansojen liigan finaaliin oltuaan lähellä suurta sulamista. La Roja kukisti Ranskan runsasmaalisessa kamppailussa 5-4-lukemin torstaina.
Espanja avasi hanat jo ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen, kun Nico Williams latasi pallon lähietäisyydeltä maalin kattoon. Etumatka kasvoi vain kolme minuuttia myöhemmin Mikel Oyarzabalin syötettyä Mikel Merinon maalintekoon.
Yamalin, 17, ensimmäisen osuman aika oli toisen puoliskon alussa rangaistuspotkusta. Laituri hankki itse pilkun Adrien Rabiot’n liuttua nuorukaisen nurin.
Pian lukemat olivat jo 4-0, kun Pedri tälläsi Espanjan seuraavan osuman 55. peliminuutilla.
Ranska tuli peliin mukaan Kylian Mbappén kavennuksella rangaistuspotkusta puoli tuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Pian kuitenkin Yamal viimeisteli toisen maalinsa Pedro Porron esityöstä ja tilanne oli 5-1.
Ranska pääsi vielä iskuetäisyydellä viimeisellä vartilla. Ensin Rayan Cherki laukoi Les Bleus’n toisen maalin Mbappén tarjoilusta. Myöhemmin puolestaan Malo Guston yritys ohjautui Dani Vivianista Espanjan omaan maaliin ja Espanja oli enää kahden maalin johdossa.
Ranskan maalit eivät jääneet tähän, sillä lisäajalla vielä Kolo Muani puski Cherkin keskityksestä yhden kavennusmaalin. Aika loppui kuitenkin kesken ja Espanja nappasi finaalipaikan yhden maalin erolla.
Espanja kohtaa Kansojen liigan loppuottelussa Portugalin sunnuntaina. Ranska jatkaa pronssiotteluun Saksaa vastaan.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- Suora putoaja selvillä – näin kävi Hakan ja KTP:n kohtalonpelissä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Matias Siltanen kertoi mielipiteensä siirtohuhuista: ”Näin suuret seurat eivät seuraa sinua, jos…”