Nikolai Alholla viisi eri valmentajaa debyyttikaudellaan Asterasissa: ”Vähän oli tuulista”

HELSINKI.
Nikolai Alho oli lähellä saavuttaa europaikan Asteras Tripolisin kanssa. Huuhkajien oikea laitapuolustaja kertoi ensimmäisestä kaudestaan Kreikan pääsarjaa pelaavassa Asterasissa SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Alho, 32, siirtyi Asterasiin toisesta kreikkalaisseurasta Volos NPS:stä sopimuksensa päätyttyä kesällä 2024. Asteras sijoittui Kreikan liigan runkosarjassa kahdeksanneksi ja pääsi pelaamaan jatkosarjassa viidennestä sijasta, joka olisi tuonut paikan Konferenssiliigan karsinnoissa.
Kreikan liigassa runkosarjan neljä parasta jatkavat mestaruussarjaan ja sijat 5-8 pelaavat viimeisestä europaikasta. Alempaan karsintasarjaan menevät sijat 9-14, joista kaksi viimeistä putoavat sarjaporrasta alaspäin.
Asterasin sijoitus loppusarjassa oli kuudes ja Aris Thessaloniki vei viidennen sijan kahdeksan pisteen erolla. Asteras karsiutui myös niukasti Kreikan Cupin finaalista hävittyään kaksiosaisen otteluparin yhteismaalein 1-2.
Alho sai itse Asterasissa debyyttikaudella hyvin vastuuta ja esiintyi 23 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien.
– Oli vähän kaksijakoiset fiilikset. Oli sinänsä makea kausi ja päästiin todella lähelle europaikkaa. Se tietysti harmitti, Alho kommentoi kauttaan SuomiFutikselle Huuhkajien mediatilaisuudessa viime viikolla.
Asterasin kauteen omat haasteensa toivat lukuisat valmentajavaihdokset. Penkin päässä koettiin alkusyksyn aikana useita muutoksia, kunnes Savvas Pantelidis nimettiin tehtävään lokakuussa 2024.
Alhoa valmensi myös lyhyesti ranskalaislegenda Claude Makelélé 20 päivän ajan syys-lokakuussa. Makelélén ja Pantelidisin lisäksi penkin päässä nähtiin vuoden asemassa kestänyt serbialainen Milan Rastavac, ja Staikos Vergetis ja Giannis Douvikas väliaikaisrooleissa.
– Viisi valmentajaa taisi olla. Vähän oli tuulista välillä.
– Se on kyllä aika eri maailma, mitä olen ymmärtänyt ja nähnyt siellä. Varmaan Kreikka ja Turkki on sinänsä ne haastavimmat paikat. Siellä on kaikkea muuta kentän ulkopuolellakin, joka pitää ottaa huomioon.
LUE MYÖS: Nikolai Alho saa uudessa seurassaan oppeja ranskalaiselta jalkapallolegendalta – tällaisen muutoksen maineikas päävalmentaja on tuonut
Alho on viettänyt urastaan viimeiset 3,5 vuotta Kreikassa. Ensin kaksi ja puoli vuotta Volosissa ja nyt vuosi Asterasissa.
Ympäristöt ovat olleet hyvin erilaiset. Siinä missä Volos oli 85 803 asukkaan rannikkokaupunki, 30 448 asukkaan Tripoli on asuinpaikkana Alhon mukaan enemmän verrattaessa kylään.
– Volosin kaupunki on upea. Tripolihan on todella pieni paikka. Oikeastaan vähän kuin kylä, Alho vertaili.
– Sitten mietittäessä jalkapalloa ja seuraa, Asteras on selkeästi isompi seura. Olemme periaatteessa heti top 5 -joukkueiden perässä. Odotukset ovat korkealla ja seurajohto haluaa edetä.
Asterasissa paikallisen yhteisön intohimo jalkapalloseuraansa kohtaan on tehnyt Alhoon vaikutuksen.
– Se on niin pieni kaupunki, että kun on viikonloppuisin peli, niin kaikki ovat siellä stadikalla. Kaikki myös tunnistavat siellä. Siellä on selkeä yhteisö.
Milloin takaisin Suomeen?
Alhon sopimus Asterasissa jatkuu vielä vuoden kesään 2026 saakka. Kolmekymppinen pelimies kokee, että pelivuosia huipputasolla ulkomailla on edelleen jäljellä.
Alho nähtiin viimeksi Veikkausliigassa kasvattajaseurassaan HJK:ssa kaudella 2020 ennen siirtoa Unkariin MTK Budapestiin tammikuussa 2021. Laitapuolustaja koki ammattilaisena 221 ottelua Klubi-paidassa ja voitti viisi Suomen mestaruutta.
Paluu Suomeen ei ole nykyhetkessä Alholle ajankohtainen kysymys.
– Kyllä minusta tuntuu, että kropassa on hyvä fiilis. Olen todella kunnianhimoinen ihmisenä. Haluan edelleen pelata mahdollisimman kovalla tasolla niin pitkään kuin mahdollista. Joku päivä voi olla, että palaan Klubiin, mutta vielä ei ole sen aika.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Haastattelu: Paikallismedia analysoi Lucas Bergströmin roolia RCD Mallorcassa
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta