Tanska kaatoi Hollannin – Pikkuhuuhkajilla tukala tilanne

Pikkuhuuhkajien EM-lohkon toinen ottelukierros saatiin päätökseen myöhään sunnuntai-iltana.
Tanska ja Hollanti iskivät yhteen Prešovissa. Tanska voitti Hollannin 2-1, ja jatkaa EM-urakkaansa puhtaalla pelillä. Tanska voitti ensimmäisessä ottelussaan Ukrainan 3-2 ja johtaa lohkoa.
Tanska on varmistanut jatkopaikkansa, eikä sillä ole pelattavaa jatkopaikan suhteen lohkovaiheen päätöskierroksella Pikkuhuuhkajia vastaan.
EM-kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Michael Reizigerin Hollanti on napannut toistaiseksi vain yhden pisteen pelattuaan avauskierroksella 2-2-tasapelin Pikkuhuuhkajien kanssa.
Hollanti siirtyi johtoon 19. minuutilla, kun pallo kimposi Tanskan toppari Oliver Provstgaardista maaliin.
Newcastle-hyökkääjä William Osula nousi Tanskan sankariksi. Osula toi Tanskan tasoihin kymmenisen minuuttia ennen taukoa ja viimeisteli voittomaalin heti toisen jakson alussa.
Pikkuhuuhkajat hävisi aiemmin sunnuntaina Ukrainalle 0-2, ja on maalierolla lohkon viimeisellä sijalla. Pikkuhuuhkajien on voitettava keskiviikkona Tanska mielellään muutamalla maalilla ja samalla toivottava Hollannin pienimaalista voittoa Ukrainasta, jotta Suomi etenisi maalieron turvin jatkoon.
LUE MYÖS:
Haastattelu: Michael Reiziger haluaa johdattaa Hollannin Euroopan mestariksi – kehui Pikkuhuuhkajia
Haastattelu: Tanskan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Steffen Højer kiitteli vuolaasti Pikkuhuuhkajia
LUE MYÖS
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa