Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
Jani Honkavaaran luotsaama Djurgården on kärsinyt kuluvalla kaudella hyvin merkittävistä loukkaantumisongelmista.
Lukuisat avainpelaajat ovat kärsineet loukkaantumisista ja etenkin alkukaudella Honkavaara joutui tulemaan toimeen hyvin kapealla ringillä.
Djurgårdenin suomalaishyökkääjä Santeri Haarala, 25, sai loukkaantumisongelmien vuoksi alkukaudella paljon peliaikaa, mutta peliesitykset jättivät toisinaan paljon toivomisen varaa.
Haarala menetti hiljattain avauksen paikkansa, kun loukkaantuneina olleet luottopelaajat pääsivät takaisin pelikuntoon. Haarala on seurannut kaksi edellistä Allsvenskan-ottelua katsomon puolelta. Haarala on pelikunnossa, muttei ole mahtunut kokoonpanoon.
Haaralan odotetaan vaihtavan maisemaa kesän siirtoikkunassa.
Djurgårdenin urheilutoimenjohtaja Bosse Andersson kertoi Fotbollskanalenin haastattelussa Haaralan herättäneen kiinnostusta siirtomarkkinoilla.
– Meillä on konkreettisia asioita, joista on tehtävä päätöksiä. Sittemmin jonkun seuran on päästävä kanssamme sopuun ja lisäksi pelaajan on pidettävä siitä vaihtoehdosta. Haarala on herättänyt kiinnostusta, eikä ole hyvä asia, jos olet jäänyt joukkueen ulkopuolelle. Käymme keskusteluja, Andersson viittasi Haaralan tilanteeseen.
Haaralan nykyinen sopimus Djurgårdenin kanssa päättyy joulukuussa 2027.
LUE MYÖS
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa