Rymistelyä siirtomarkkinoilla! Englannin maajoukkuemies uuteen seuraan
Liverpool on kiireisenä siirtoikkunan viime hetkillä.
Pitkään huhumyllyssä pyörinyt Crystal Palacen huipputoppari Marc Guéhi siirtyy Poolin riveihin, Fabrizio Romano uutisoi.
Liverpool ostaa Englannin maajoukkuemiehen runsaalla 35 miljoonalla punnalla eli noin 40 miljoonalla eurolla.
Crystal Palace menetti aiemmin siirtoikkunassa Eberechi Ezen Arsenaliin, ja nyt toinen joukkueen tähdistä vaihtaa maisemaa.
Guéhi on pelannut maajoukkueessa 23 ottelua.
Liverpool hankki aiemmin Alexander Isakin jättisiirrolla Newcastlesta. Siirtosumma oli ennätysmäinen 144 miljoonaa euroa mediatietojen mukaan.
Chelsea puolestaan on käynyt kauppaa Bayern Münchenin kanssa. Hyökkääjä Nicolas Jackson on ollut siirtohuhujen kohteena.
Senegalilaisen siirto näytti jo kariutuneen, mutta neuvottelut lämpenivät uudestaan ja Jackson lähtee nyt Saksaan.
Romanon mukaan lainassa on 15 miljoonan siirtokorvaus. Bayernilla on lainassa myös osto-optio.
Samalla Chelsea lainaa parikymppisen hyökkääjän Facundo Buonanotten Brightonista itselleen. Argentiinalaisella on vyöllään 71 ottelua Valioliigassa ja kaksi peliä maajoukkueessa.
Lontoolaisten kiireiseen päivään on sisältynyt myös 19-vuotiaan laitahyökkääjä Tyrique Georgen siirto Fulhamiin 22 miljoonalla punnalla eli runsaalla 25 miljoonalla eurolla.
Korjattu: Jutussa mainittiin aiemmin Guéhin kohdalla Chelsea.
LUE MYÖS:
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”