Hollantilaislegendalta koruton arvio Suomen tasosta: ”Jari Litmaselle kengät jalkaan”
Hollannin maajoukkueen takavuosien tähti, Rafael van der Vaart, oli omien sanojensa mukaan pettynyt Suomen tasoon, kun maat kohtasivat sunnuntaina MM-karsinnoissa. Suomi hävisi ottelun maalein 0–4 (0–3).
Van der Vaartin mielestä Suomella ei ollut yhtään pelaajaa, joka olisi kiinnittänyt hänen huomiotaan tai pystynyt ohjaamaan pelin kulkua.
– Jari Litmaselle kengät jalkaan. Hän olisi edelleen paras [kentällä olijoista], Van der Vaart sanoi ottelun puoliajalla Alankomaiden tv-lähetyksessä.
Van der Vaart pelasi omalla urallaan 109 A-maaottelua vuosien 2001 ja 2013 välillä. Otteluista kaksi oli Suomea vastaan, ja Hollanti voitti ne molemmat. Litmanen ei kuitenkaan pelannut kummassakaan.

Muokattu 13.10. klo 18.12: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Hollantilaislegendalta karu tuomio Suomen tasosta: ’Jari Litmaselle kengät jalkaan'”.
LUE MYÖS:
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Sergio Ramos jatkaa uraansa