Breiðablik isännöi Islannissa KuPSia torstai-iltana, kun Jarkko Wissin luotsaama kuopiolaisnippu pelasi toisen eurocupin ottelunsa.

Voittokin oli otettavissa, mutta lopulta keltamustien oli tyytyminen maalittomaan tasapeliin ja yhteen pisteeseen.

Sama pistesaldo tuli myös Konferenssiliigan avausottelusta kosovolaista Dritaa vastaan, joten KuPS on kahden pelin jälkeen kahdessa pisteessä.

Ottelun avauspuoliskolla ei tilastomerkintöjä tullut. Breiðablik oli joukkueista jopa lähempänä voittoa, mutta joukkue hassasi huipputilaisuuden eli saamansa rangaistuspotkun alle tunnin kohdalla.

Pilkku oli seurausta Saku Savolaisen käsivirheestä, kun islantilaisten keskitys napsahti KuPS-pakkiin. Kuopiolaisten onneksi Höskuldur Gunnlaugssonin sihti oli pahasti pielessä, sillä hän laukoi pallon rangaistuspisteeltä kokonaan maalin ohi, vaikka Johannes Kreidl tolppien välissä aavisti väärään suuntaan.

Lopussa KuPS sai vielä suoran ulosajon, kun 19-vuotias Mohamed Toure kaatoi Breiðablikin potentiaalisessa hyökkäyksessä lisäajan ensimmäisellä minuutilla. Toure esti rikkeellään luultavasti kelpo maalipaikan syntymisen.

Veikkausliigaa johtava KuPS kohtaa seuraavaksi SJK:n vieraspelissä maanantaina. Konferenssiliiga jatkuu Suomessa 6. marraskuuta Slovan Bratislavaa vastaan.

LUE MYÖS: