Steven Gerrardista ei tulekaan valmentajaa Oliver Antmanille
Skottiseura Rangersissa kannuksensa hankkinut valmentaja, Steven Gerrard, on jättäytynyt pois hänen paluutaan koskeneista neuvotteluista, kertoo muun muassa Daily Record.
Gerrard, 45, valmensi Rangersia kesäkuusta 2018 marraskuuhun 2021. Vaikka pesti oli Gerrardille ensimmäinen aikuisten tasolla, se toi seuralle pitkästä aikaa sarjamestaruuden. Edellisestä oli ehtinyt kulua kymmenen vuotta.
Kun Gerrard vaihtoi Englannin Valioliigaan ja Aston Villaan, hän sai lähteä Rangersista siirtokorvausta vastaan. Se on verraten harvinaista päävalmentajille.
Vuosi oli 1989, kun yhdeksänvuotias Gerrard ensimmäisen kerran kirjoittautui Valioliiga-seura Liverpooliin. Hän nousi edustusmiehistöön kaudella 1998–99 ja otti kapteeninnauhan Sami Hyypiältä viisi vuotta myöhemmin. Gerrard pelasi Liverpoolissa lopulta 710 ammattilaisottelua voittaen kaiken paitsi liigamestaruuden. Englantilaiskeskikentän uran jälkinäytös esitettiin Los Angelesissa, jossa hän edusti kaksi kautta Galaxya.
Jätettyään Glasgow’n, Gerrard valmensi noin vuoden päivät Aston Villaa, mistä tie vei Saudi-Arabiaan. Vaikka ajat rikkaammissa seuroissa ovat sujuneet takkuillen, hän ei brittimedian mukaan koe, että paluu Rangersiin olisi järkevää vielä tässä kohtaa.
Ennen päätöstään Gerrard oli kahdesti tavannut Rangers-johdon. Virallisen nimeämisen oli tarkoitus olla enemmän tai vähemmän ajan kysymys.
Rangers siirtyi kesällä amerikkalaisomistukseen. Skyn asiantuntijan Kris Boydin mukaan joukkue heikentyi samalla merkittävästi.
Huuhkajien Oliver Antman on otettu sisään yhtenä uusista pelaajista, mutta hän on lupaavan alun jälkeen pudonnut vaihtopenkille.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon