Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
Kaikki tiesivät Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin saavan Fifalta rauhanpalkinnon, mutta samaan aikaan sitä oli silti vaikea uskoa, vaikka sen näki.
MM-kisojen arvontatilaisuus alkoi Trumpin ja ensimmäisen naisen Melania Trumpin huomioinnilla. Ja ennen kuin päästiin varsinaisiin suunniteltuihin viihdenumeroihin, oli alkuun aikataulutettu omanlaisensa tahaton komediapläjäys.
Siinä järjestäytyneen rikollisjärjestö Fifan mafiapomo Gianni Infantino, jota Trump taisi kutsua ”Johnnyksi”, paapoi Yhdysvaltain presidenttiä rauhanpalkinnolla ja kaiken kukkuraksi mitalilla.
”Voit kulkea tämä kaulassasi mihin ikinä haluatkin”, Infantino sanoi nuoleskellen.
Kun varta vasten Trumpille keksitty palkinto oli jaettu ilmiselvälle voittajalle (ketkä olivat muut vaihtoehdot?), pääsi Yhdysvaltain suurmies valokeilaan pitämään lyhyen puheen lopetetuista sodista kuin Ukrainassa ei hätää enää olisikaan – tai maassa ei jo olisi kärsitty tarpeeksi.
Ennen koko sirkusta Infantino ehti jo kehuskella, kuinka Fifa on ollut viimeisen sadan vuoden ajan ”maailman suurin ihmiskunnan onnellisuuden tuottaja”. Qatarin kisojen orjatyöläiset tunnistaisivat ironian vitsissä.
Kun nämä rauhan lähettiläät ottivat yhteistä selfietä loputtoman pitkäksi venyneessä hupinumerossaan, lausui brittiselostaja Infantinon show’sta kuvaavat sanat:
”Toivottavasti arvonta ehditään saada loppuun kesäkuun ensimmäisen MM-kisaottelun alkuun mennessä. Tuo mies ei tunne minkäänlaista häpeää.”
Vinski Virtanen
LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”