Harry Kane rikkoi kovan rajapyykin – Cristiano Ronaldo jäi taakse
Harry Kane rikkoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä merkittävän rajapyykin, kun Englanti kaatoi Panaman MM-kisojen viimeisessä lohko-ottelussaan 2–0.
Kane viimeisteli ottelussa yhden maalin ja nousi samalla Cristiano Ronaldon edelle kaikkien aikojen eniten yhden kauden aikana maaleja tehneiden pelaajien listalla
Bayern Münchenin tähtihyökkääjä on tehnyt kaudella 2025–26 nyt yhteensä 70 maalia. Ronaldo viimeisteli kaudella 2011–12 kaikkiaan 69 osumaa, joten englantilainen nousi nyt Portugalin talismaanin edelle.
Kanen edellä yhden kauden maalitilastossa on enää Lionel Messi, joka paukutti kaudella 2011–12 peräti 82 maalia.
Messin hurja ennätys on Kanelta eittämättä liian kaukana, sillä englantilaisella on MM-kisoissa enää parhaassa tapauksessa viisi peliä jäljellä.
Kane taistelee kuitenkin argentiinalaisen kanssa vahvasti kisojen maalikuninkuudesta.
Englantilaistähti on tehnyt turnauksessa kolmeen otteluun kolme maalia. Messi on puolestaan heiluttanut maaliverkkoja jo kuuteen otteeseen.
Kanen kipparoima Englanti kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Kongon demokraattisen tasavallan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
