Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
Paikalliset viranomaiset ovat löytäneet ruumiin Tijuanassa lähellä stadionia, jossa Iranin maajoukkue valmistautuu MM-kisoihin, kertoo AFP.
Ruumis löydettiin Toyota-katumaasturin takakontista paikallisen supermarketin parkkipaikalla, joka on suoraan vastapäätä Caliente-stadionia, missä Iranin joukkue harjoittelee MM-turnausta varten.
Tijuanaan syyttäjänvirasto kertoi, että partioyksikkö oli tehnyt löydön.
– Ajoneuvoa tarkastettaessa tavaratilasta löytyi mustaan pussiin kääritty henkilö, jossa oli väkivallan merkkejä, sanoi tiedottaja ja lisäsi, että auton uskotaan olleen hylättynä keskiviikosta lähtien.
Huumejengien vaivaamassa Meksikossa on yksi maailman korkeimmista murhaluvuista. Yhdysvaltojen rajalla sijaitsevassa Tijuanssa kirjattiin viime vuonna virallisten tilastojen mukaan yli 1200 henkirikosta.
Iranin oli alun perin tarkoitus leireillä kisoja varten Yhdysvaltojen Arizonassa, mutta se siirsi leirinsä Meksikoon, koska iso osa maajoukkueen taustajoukoista ei saanut viisumia jenkkeihin. Kisaisäntä Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin 28. helmikuuta, ja iskussa kuoli Iranin ylin johtaja, ajatollah Ali Khamenei.
Saapumisensa jälkeen Iranin joukkue on ollut tiukan turvavalvonnan alla, ja sotilaat saattavat sitä hotellin ja stadionin välillä.
Iran pelaa MM-kisoissa samassa lohkossa Belgian, Egyptin ja Uuden-Seelannin kanssa.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä