Peter Schmeichel: ”Lionel Messin ensimmäinen maali olisi pitänyt hylätä”
Argentiina otti jo toisen voiton MM-kisoissa, ja tällä kertaa kaatui Itävalta lukemin 2-0. Lionel Messi teki molemmat kahdesta Argentiinan maalista, ja nyt hänen maalisaldonsa kisoihin on jo hurjat viisi. Messi siirtyi myös ensimmäisen maalin myötä kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi MM-historiassa. Valioliigalegenda Peter Schmeichel väittää kuitenkin, että ensimmäinen maali olisi pitänyt hylätä.
Näin Schmeichel kertoi ottelun jälkeen tilanteesta:
– Mielestäni Messi oli ottelussa fantastinen, mutta en usko, että ensimmäistä maalia olisi pitänyt hyväksyä. Mac Allister potkaisee selvästi Itävallan pelaajaa, ja sen olisi pitänyt olla vapaapotku. Seuraavasta tilanteesta syntyy maali ja näissä tilanteissa VAR:in olisi pitänyt ottaa maali pois. Tilanne oli aivan itsestään selvä mokaus tuomarilta, ja tunnen sympatiaa Itävaltaa kohtaan, kertoi tanskalainen entinen maalivahti.
Schmeichelin väitteessä on perää, sillä edellisessä tilanteessa videota tarkastellessa Alexis Mac Allister rikkoo selvästi Itävallan pelaajaa. Tällainen virhe menee kuitenkin tuomarin piikkiin, ja sen takia Schmeichel kehuikin Messin fantastista peliä.
Jos et näe postausta, voit katsoa sen tästä.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé