Liigacup: HJK finaalissa kuudesti, mestari neljä kertaa
Kuva: Juha Tamminen
Liigacupin kaikkien aikojen menestyksekkäin seura HJK on heti tulessa, kun vuoden 2012 kilpailu käynnistyy. Helsingin Jalkapalloklubi saa vieraakseen FC Lahden.
Helsinkiläisseura on viisitoista kertaa järjestetyssä kisassa yltänyt kuudesti finaaliin. Saaliina kyseisistä loppuotteluista on ollut neljä mestaruutta.
HJK:n mestaruusvuodet ulottuvat kuitenkin Liigacupin nuoruusvuosiin, sillä helsinkiläiset nappasivat kaikki neljä titteliään viiden ensimmäisen kilpailun aikana. Viimeksi Klubi on juhlinut voittoa vuonna 1998 ja edellisen finaalinsa joukkue pelasi vuonna 2009.
Loppuotteluiden määrässä juuri perjantainen vastus FC Lahti on toisena. Lahtelaisilla on Vaasan Palloseuran tavoin plakkarissa kolme loppuotteluun osallistumista. Mestaruuksia FC Lahdella on ainoastaan yksi.
Kahteen titteliin ovat historian saatossa yltäneet Allianssi, Honka (kahtena viime vuotena!) ja kolmen finaalin seura VPS.
Tähän mennessä Liigacupin pokaalin on onnistunut saalistamaan yhdeksän eri seuraa. Kilpailu käynnistyi vuonna 1994 ja sen mestaruus ratkaistaan kevään aikana kaikkiaan 16. kerran, sillä vuosituhannen alussa turnaus oli kolme vuotta lepotauolla.
Liigacupin aiemmat mestarijoukkueet:
4: HJK
2: Allianssi, Honka, VPS
1: FC Inter, FC Lahti, Haka, KuPS, TamU
Liigacupin aiemmat finalistit:
6: HJK
3: FC Lahti, VPS
2: Allianssi, FC Inter, Honka, TamU
1: Haka, Jaro, Jazz, JJK, Jokerit, KooTeePee, Kotkan TP, KuPS, RoPS, TPS
SuomiFutis.com-sivusto on vahvasti mukana Liigacupin uutisoinnissa eritoten ennakkojuttujen kautta. Hyödynnämme tilastotietokantaamme kertoaksemme Liigacupin ja yksittäisten otteluiden alla kisan mielenkiintoisimmat ennätykset. Otteluennakoissa luodaan katse otteluparin Liigacup-kohtaamisten lisäksi myös keskinäisiin matseihin Veikkausliigassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset