Portugalin kapteeni ja tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo sanoo olevansa huippukunnossa MM-kisoja varten.

Ronaldo, 41, lähtee tämän kesän turnaukseen kisojen vanhimpana kenttäpelaajana. Al-Nassria edustava portugalilaiskärki on miesten maajoukkuejalkapallon kaikkien aikojen tilastoykkönen niin pelatuissa otteluissa (228) kuin tehdyissä maaleissa (143).

Portugali pelasi MM-kisoihin valmistavissa otteluissaan Chileä ja Nigeriaa vastaan. Ronaldo oli avauskokoonpanossa kummassakin pelissä, muttei onnistunut maalinteossa. Tähtihyökkääjän ruuti oli märkää varsinkin Nigeria-ottelussa, jossa hän hukkasi tilastopalvelu FotMobin mukaan kolme maalipaikkaa.

Toimittajat kyselivät Ronaldolta hänen pelikunnostaan, kun Portugalin joukkue lähti matkustamaan MM-kisoihin. Konkarikärki vakuutti, että häneltä ei puutu energiaa tosipelien alkaessa.

– Fyysisesti? Olen kunnossa. Ettekö ole nähneet pelejäni? vastasi Ronaldo ESPN:n mukaan.

– Valmistautuminen on sujunut hyvin, mutta se ollut rankkaa, koska olemme paiskineet kovaa töitä.

– Olemme olleet niskan päällä otteluissamme, mutta tärkeintä on se, kun pallo alkaa pyöriä 17. päivänä ensimmäisessä ottelussa, ja sitten kun paine todella kasvaa – silloin nähdään todelliset mestarit.

Ronaldolta kysyttiin, onko Portugali yksi mestariehdokkaista.

– Tiedämme sen vasta turnauksen lopussa. Odotamme sitä innolla. Me tiedämme, että MM-kisat on aina erityinen turnaus, kuten EM-kisatkin, joten lähdemme sinne täynnä toivoa.

Ronaldo pelasi päättyneellä kaudella 37 ottelua tehden niissä yhteensä 30 maalia ja syöttäen viisi, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Hän pääsi myös nostamaan ensimmäistä liigapokaaliaan Saudi-Arabiassa, kun Al-Nassr voitti sarjamestaruuden seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Portugali pelaa MM-kisoissa samassa lohkossa Kongon demokraattisen tasavallan, Uzbekistanin ja Kolumbian kanssa.

SIC Notícias

@SICNoticias
A Seleção Nacional parte, esta sexta-feira, para os Estados Unidos. Antes da viagem, o capitão Cristiano Ronaldo falou aos jornalistas e não só garantiu que está "bem" fisicamente, como destacou que existe "muita esperança" por parte de todos os jogadores e equipa técnica.

Saiba

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS