Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
Australia aloittaa MM-kisaurakkansa sunnuntaiaamuna kohdatessaan lohkovaiheen avausottelussa Turkin.
Tete Yengi, 25, valittiin Australian MM-kisajoukkueeseen.
Yengi ei ollut aiemmin ollut mukana A-maajoukkueessa, mutta hänet kutsuttiin kisoja edeltäneelle leiritykselle ja hyökkääjä esiintyi edukseen. Seuratasolla Japanin pääsarjassa pelaava Yengi iski Australian maalin, kun se pelasi 1-1-tasapelin Sveitsin kanssa.
Yengi on pelannut urallaan Veikkausliigassa. Hyökkääjä pelasi VPS:ssä kaudella 2022, ja siirtyi kesken seuraavan kauden KuPSin paitaan. Muutamassa vuodessa tie on vienyt Australian MM-kisajoukkueeseen.
Yengi iloitsi uransa ensimmäisestä maajoukkuemaalista.
– Ensimmäinen ideani oli mennä boksiin. Kun pallo lauottiin minua kohti, uskoin sen menevän vähän liian pitkäksi, mutta olen pitkä kaveri, joten laitoin jalkani eteen ja onneksi pallo osui siihen. Olen todella onnellinen.
– Tämä on uskomaton hetki. Voit vain unelmoida jostain tällaisesta. Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta. Ensimmäinen peli ja ensimmäinen maali. En voisi saada parempaa alkua [maajoukkueuralleni] ja toivottavasti saan teen maaleja, Yengi totesi australialaislehdistölle.
LUE MYÖS
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé