Onko Espanjan maajoukkue kautta aikojen paras? – 7 miestä ratkaisemassa kolmea arvofinaalia
Kuva: Getty Images
Eilisellä EM-finaalivoitolla Espanjan nousi Saksan rinnalle menestyneimmäksi joukkueeksi EM-kisoissa kolmella mestaruudellaan. Espanja on myös historian ensimmäinen maa, joka on voittanut kolme arvoturnausta peräjälkeen – vuoden 2008 EM-kisat, vuoden 2010 MM-kisat ja nyt jälleen saavutettu EM-voitto.
Italian sunnuntaina 4-0 kaataneessa pelaavassa kokoonpanossa oli seitsemän samaa pelaajaa, jotka olivat voittamassa vuoden 2008 EM-finaalia ja vuoden 2010 MM-finaalia – Iker Casillas, Sergio Ramos, Andres Iniesta, Xavi, Cesc Fabregas, Xabi Alonso ja Fernando Torres.
Myös Pepe Reina, David Silva, Alvaro Arbeloa ja Raul Albiol ovat olleet mukana Espanjan kisaryhmissä kaikissa kisoissa, mutta eivät ole välttämättä olleet pelaavassa kokoonpanossa.
Espanjan päävalmentajan Vicente del Bosquen meriittilistalla on nyt Euroopan Mestaruus, maailmanmestaruus ja Mestarien liigan voitto Real Madridin valmentajana
Espanjan nykyistä pelaajaryhmää voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen parhaista ellei jopa parhaimpana. Joukkueen rungon ikärakenne on hyvä ja menestyminen tulevaisuuden arvokisoissakin on hyvinkin mahdollista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset