VPS – Oma pää pitää, mutta kuka tekee maalit?
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura sijoittui viime kaudella Veikkausliigassa sijalle kahdeksan. Joukkueen virallinen tavoite on sijoittua sarjassa kuuden parhaan joukkoon tällä kaudella ja SuomiFutis–sivuston toimituksessa uskomme Olli Huttusen suojattien yltävän juuri kuudenneksi.
Joukkueen vahvuus on organisoinnissa ja puolustuspelissä. Maalivahtiosastolla on yksi liigan kovimpia nimiä, kun maajoukkueringissäkin viime vuosina mukana ollut Henri Sillanpää palasi seuraan Ruotsista.
Joukkue vahvisti toppariosastoaan varmaotteisella Karsten Smithillä ja kenialaispelaaja Anthony Dafaa tuo pallollista osaamista keskikentän pohjalle.
Suurin puute on hyökkäyspäässä. Seuran viime kauden maalitykki ja koko liigan kolmanneksi paras viimeistelijä Steven Morrissey jatkoi matkaansa Tanskaan eikä seura ole vieläkään löytänyt paikkaajaa 15 maalin aukkoonsa.
FC Hakassa viime kaudella pelannut Jordan Seabrook pystyy pelaamana kärjessä, mutta viimeistelytehoa uupuu. Jarno Parikkaa Huttunen haluaa peluuttaa vetäytyvänä kärkimiehenä, mikä tukee paremmin miehen ominaisuuksia.
Seura aikoo lähipäivinä kiinnittää jonkun talven aikana testeissä käyneen hyökkääjän vielä laajentamaan rinkiä. Senkään jälkeen hyökkäysvoima tuskin nousee liigan kärkiseurojen tasolla.
Katso kuvagalleriasta, keitä vaasalaisseuran pelaajia on syytä seurata erityisellä mielenkiinnolla SuomiFutis-sivuston toimituksen mielestä.
VPS taistelee liigan ylemmässä keskikastissa ja sijoittuu SuomiFutis-sivuston Veikkausliiga-rankingissa sijalle kuusi. Kaikkien joukkueiden sijoitukset näet täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen