VPS tekee päätöksen uudesta hyökkääjästä: ”Ei voida enää pitkittää”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella Veikkausliigassa kahdeksanneksi sijoittunut Vaasan Palloseuran kaipaa vielä yhtä vahvistusta rinkiin. Joukkue on koko talven hakenut mitat täyttävää korvaajaa pois lähteneelle ykköstykilleen Steven Morrisseylle, mutta täysin sopivaa ehdokasta ei ole löytynyt.
VPS-luotsi Olli Huttunen kertoi maanantaina SuomiFutis-sivustolle, että hyökkäyspään hankinta on todennäköisesti tulossa vielä ennen viikonloppuna starttaavaa liigaa.
– Talven aikana on ollut ajatus, että laitetaan muita asioita kuntoon ja siihen pannaan viimeinen pala paikoilleen ennen liigan alkua. Jos meiltä puuttuu hyökkääjä, niin se on aika iso pala siitä, Huttunen kertoi.
– Päätöksiä hyökkääjähankinnasta tehdään lähipäivinä ja tarvitseekin tehdä, koska liiga alkaa. Enää ei voida hirveästi testata tai pitkittää päätöstä. Testipelaajia on käynyt talven aikana ja tilanne on nyt päätöstä vaille. Useampi nimi on harkinnassa vielä.
Huttunen painottaa, että hyökkääjä-hankinta on ehdoton pakko.
– Tarvitaan miehistöön hyökkääjä, muuten ollaan vaikeuksissa. Jordan Seabrook on ainut, joka pystyy siinä pelaamaan, mutta se tarkoittaisi keskikentälle vähemmän vaihtoehtoja.
VPS kohtaa tiistaina PK-35 Vantaa Suomen Cupin 5. kierroksen ottelussa vieraskentällä. Liiga-avauksessa se isännöi FC Lahtea sunnuntaina, mikä kenttäolosuhteet Vaasassa sen sallivat.
Katso tästä mihin VPS sijoittuu SuomiFutis-sivuston maanantaina julkaisemassa Veikkausliiga-kauden 2013 rankingissa.
Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Helsinki
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen