Kotimainen jalkapallokausi huipentuu – ”Liigajoukkueena selkeä suosikki karsintaan”
Ykkösessä ja Veikkausliigassa pelit ovat jo pelatut, mutta herkkua on luvassa vielä nousukarsintojen muodossa. Kaksiosaisen karsinnan ensimmäinen osa pelataan keskiviikkona.
Vaikka joukkueet tulevat eri sarjatasoilta, ovat ryhmät tuttuja toisilleen. KTP pelasi vielä viime kaudella Ykköstä, ja tätä aikaa myös maalivahti Miikka Häkkinen muistelee.
– KTP on liigajoukkueena selkeä suosikki karsintaan. Heiltä löytyy liigakokemusta. Heillä on pelaajia, jotka ovat pelanneet vuosia Veikkausliigassa. Viime vuonna he vaikuttivat Ykkösen voittajilta lähes kalkkiviivoille asti, Häkkinen miettii ennen kohtaamista seuran nettisivuilla.
– Heillä on sama tuttu valmentaja kuin viime vuonna. KTP on hyvin valmentajansa näköinen joukkue, joka pelaa hänen haluamaansa futista. Luultavasti heidän joukkuepelaamisessaan ei ole tapahtunut mitään isoja muutoksia, vaikka pelaajia on toki vaihtunut, Häkkinen arvioi.
Kotkalaiset eivät ainakaan vastustajaansa aliarvioi:
– Ilves-peli oli meille ensimmäinen mahdollisuus sarjapaikan uusimiseen ja sitä emme käyttäneet. Nyt on vielä kaksi mahdollisuutta. Ensimmäinen peli tulee tosi nopeasti vastaan ja meidän on oltava siinä heti hereillä. Vastaan asettuu laadukas ryhmä, KTP valmentaja Sami Ristilä sanailee.
Joukkueet kohtaavat toistamiseen lauantaina. Otteluparin voittaja pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa.
Veikkausliiga – nousukarsinta (klo 18.30)
PK-35 Vantaa – KTP
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid teki sen taas! Lopun ihmenousulla Mestarien liigan finaaliin
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Borussia Dortmundin seuraikoni sysäsi PSG:n ulos Mestarien liigan finaalista
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa

- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa