Halsti: Minut teipattiin työkuntoon
Malmön Markus Halsti puski sunnuntaina Allsvenskanissa voittomaalin – polvi teipattuna! Lue, miten Halsti kommentoi tapahtunutta.
//
Säännöllisesti tällä kaudella peliaikaa Ruotsin pääsarjan Malmö FF:n riveissä saanut Halsti oli ottelun ratkaisija, kun joukkue hake vieraspisteet Kalmarin kotikentältä maalein 3-2.
Suomalainen on kuitannut vastuuta laitapuolustajana. Ja nyt Haltsi kiitti vastuusta puskemalla kulmapotkusta vajaan tunnin kohdalla voittomaalin vastustajan verkkoon.
Tiukka ottelu on takana. Tällainen voitto varmaan lämmittää entistä enemmän mieltä?
Maukas tämä voitto oli jo siksikin, koska se tuli Kalmarin kotikentältä. Se on ollut meille todella paha vastus ja tämä oli ensimmäinen voittoni siellä kolmen vuoden Allsvenskan-aikanani.
Teit voittomaalin, joka oli samalla urasi ensimmäinen osuma Allsvenskanissa.
Hauskana taustana tähän, että loukkasin polveni nivelsiteet alkuviikon treeneissä, enkä ole harjoitellut ollenkaan joukkueen kanssa koko viikkona.
Milloin selvisi, että pääset peliin mukaan?
Ottelupäivänä vasta päätettiin, että lääkitään ja teipataan mies työkuntoon. Fysion kanssa pelin jälkeen naureskeltiin, että olipa kolmen pisteen arvoinen päätös teipata mies kentälle. Saa nähdä sitten käveleekö tämä mies huomenna.
//
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy

- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”