Vuorinen: Kymmenen päivän päästä juoksulupa

Hermanni Vuorisen viime kausi oli painajaisten sävyttämä, sillä Charleroi putosi Belgian pääsarjasta ja mies itse kärsi loukkaantumisesta. Kuntoutuskuurilla oleva ex-honkalainen uskoo kuitenkin nousuun ja se onkin seuran ainoa tavoite.
– Ennen kuin lähdimme lomille, seuran presidentti kävi sanomassa, että mennyt kausi pitää unohtaa ja tavoitteena on nousta heti takaisin pääsarjaan. Harjoituspelit ovat joukkueella sujuneet ainakin tuloksellisesti hyvin, joten uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet nousuun, Vuorinen raportoi Ilta-Sanomille.
Vuorisella kestää vielä pitkään ennen kuin maalinsylkijä on täydessä iskukunnossa. Paluuajankohta saattaa venyä jopa marraskuun lopulle.
– Nyt tilanne on se, että kymmenen päivän päästä saan juoksuluvan. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin ja toivotaan, että jatkossakin sujuu. Arvio oli, että leikkauksesta neljän kuukauden päästä saan luvan pelata futista. Eli se tarkoittaisi syyskuun loppua. Silloin mennään tietysti rauhallisesti ja siitä menee varmaan pari kuukautta, että olen pelikunnossa.
//
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”