FC Schalken Teemu Pukki onnistui eilen sunnuntaina mainiosti kotipelissä Hamburger SV:tä vastaan. Pukki viimeisteli joukkueensa avausosuman, ja aiheutti sen lisäksi jatkuvan vaaran vastustajan puolustukselle.

Pukin mahtava esiintyminen ei jäänyt saksalaislehdiltä noteeraamatta. Saksan arvostetuin futislehti Kicker rankkaa verkkosivuillaan suomalaisen uurastuksen arvosanan 2 arvoiseksi. Arvoasteikossa 1 on paras (maailmanluokka) ja 6 huonoin.

Euroopan suurin sanomalehti Bild antaa verkkosivuillaan suomalaiselle myös arvosanan kaksi, jolla tarkoitetaan ”vahvaa pelisuoritusta”. Pukin rinnalle yltävät ainoastaan kärkipari Klaas-Jan Huntelaar ja toppari Christoph Metzelder, jotka saivat esiintymisistään saman arvosanan kaksi molemmissa julkaisuissa.

Sekä Kicker että Bild ovat siis valinneet Teemu Pukin ottelun parhaimmistoon.