JJK-pelaajat kiinnostavat ulkomailla – kolme miestä lähtökuopissa
Kuva: Juha Tamminen
JJK:ssa hyvän kauden pelanneet Niko Markkula, Patrick Poutiainen sekä Tamas Gruborovics tähyilevät siirtoa ulkomaisille pelikentille.
Jyväskyläläisseura on tarjonnut laitapelaaja Markkulalle kahden vuoden jatkosopimusta. Kuten jo aiemmin uutisoimme, vaikuttaa siltä, ettei 22-vuotias peluri kuitenkaan tartu tarjoukseen.
Markkula on yhdistetty Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. Perhe-elämään liittyvät syyt vauhdittavat muuttoa länsinaapuriin.
– Hänellä on sunnuntaihin asti aikaa vastata meille. Epäilen kuitenkin, että hän on suuntaamassa muualle, toimitusjohtaja Joni Vesalainen päivittää tilannetta SuomiFutis-sivustolle.
Markkulalle on jo kartoitettu mahdollista korvaajaa.
– Pelipaikalle on lupaavia liigapelaajia haarukassa.
– Jos Markkula ei jatka, niin voi olla, että viikon sisään julkaistaan korvaaja, Vesalainen valottaa.
Poutiainen ja Gruborovics suurempiin ympyröihin?
JJK-lupaus Poutiainen, 21, ja tehomies Gruborovics janoavat suuremmille näyttämöille. Kerroimme alkuviikosta, että Poutiainen on lähdössä marraskuun aikana testileirille Saksaan. Vesalaisen mukaan tilanne kuitenkin elää koko ajan: – Siinä on monta vaihtoehtoa. Hollanti, Englanti, Saksa, Vesalainen luettelee. Vahvat europelit pelanneella Poutiaisella on vuosi sopimustaan jäljellä. Jos kiinnostus konkretisoituu kauppoihin asti, JJK saa miehestä siirtokorvauksen. 28-vuotiaalla Gruborovicsilla on myös verkot vesillä useissa maissa. 12 maalia Veikkausliigassa tällä kaudella iskenyt hyökkäävä keskikenttäpelaaja kiinnostaa esimerkiksi kotimaassaan Unkarissa: – Unkari on varmasti yksi vaihtoehto. Keski-Euroopassa on lisäksi muutama maa.. Gruborovicsin sopimus JJK:n kanssa on umpeutumassa. Jos taituri ei löydä pelipaikkaa ulkomailta, hän jatkaa tiettävästi Jyväskylässä. – Jos Tamas lähtee, keskikentän keskustaan tarvitaan yksi pelaaja, Vesalainen pyörittelee. Jaakko KäyhköLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
JJK:ssa hyvän kauden pelanneet Niko Markkula, Patrick Poutiainen sekä Tamas Gruborovics tähyilevät siirtoa ulkomaisille pelikentille.
Jyväskyläläisseura on tarjonnut laitapelaaja Markkulalle kahden vuoden jatkosopimusta. Kuten jo aiemmin