Keskikenttäpelaajalle tarjottu jatkoa TPS:ssä: "Vaihtoehtoja myös Suomen ulkopuolella"
Kuva: Juha Tamminen
TPS:ään kesken kauden Pietarsaaren Jarosta tullut Dickson Agyeman pohtii tulevaisuuttaan vapaana agenttina. Yksi vaihtoehto on jäädä Turkuun. Jarossa mies pelasi keskikentän pohjalla, mutta Turussa mies ei aluksi kyennyt täyttämään Norjaan siirtyneen Toni Kolehmaisen jättämää aukkoa.
– TPS yritti ensin saada minut pelaamaan kuten Toni Kolehmainen molempien rangaistusalueitten välissä, mutta se ei toiminut. Olen enemmän puolustava pelaaja, belgialainen kertoi Österbottens Tidningille.
Pelit alkoivat kulkea syksyn edetessä paremmin ja joukkue sijoittui liigassa lopulta kolmanneksi.
– TPS on ottanut minut hyvin vastaan ja valmentaja on ollut tyytyväinen. He haluaisivat minun jatkavan ja neuvottelemme sopimuksesta. Voisi olla urani kannalta hyvä pelata TPS:n kanssa europelejä ensi vuonna, mutta minulla on myös muita vaihtoehtoja Suomen ulkopuolella.
LUE MYÖS:
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla