IFK hankki hyökkääjän – ”Keskustelimme jo vuonna 2012”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn on pestannut riveihinsä Kris Brightin vuoden mittaisella sopimuksella.
Bright ampui viime kaudella Hakan paidasssa 13 liigaottelussa kolme maalia. Mies on pelannut myös esimerkiksi Englannissa, Norjassa ja Kreikassa.
– Kris on pelaaja, jonka kanssa keskustelimme jo vuoden 2012 siirtoikkunan aikana, mutta eri syistä johtuen emme päässeet tuolloin sopimukseen, kertoo seurajohtaja Peter Mattsson IFK:n verkkosivuilla.
– Hän osoitti olevansa hyvä liigahyökkääjä 2-3 kuukauden aikana, ja kun saimme nyt mahdollisuuden hankkia hänet meille, niin se tuntui hyvältä tilaisuudelta.
Vuonna 1986 syntynyt kärkimies lukeutuu myös Uuden-Seelannin maajoukkuekalustoon.
LUE MYÖS:
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”