Toni Kolehmainen: Jonkin sortin lihasvamma
Kuva: Getty Images
Hönefossin keskikenttäpelaaja Toni Kolehmaisen epäonni jatkuu. Huuhkajien keskikenttäpelaaja joutui jättämään kentän sunnuntain Norjan pääsarjaottelussa jalkavamman vuoksi jo ensimmäisellä jaksolla. Vamman vakavuus selviää alkuviikosta.
– Menen tarkempiin tutkimuksiin ja magneettikuviin alkuviikosta. Toivottavasti sieltä ei löydy mitään vakavampaa. Olen saanut seurata ihan tarpeeksi pelejä katsomosta tällä kaudella, Kolehmainen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Pelin alussa alkoi takareidessä tuntumaan vähän, mutta en halunnut lähteä heti vaihtoon. Myöhemmin yhden spurtin ja laukauksen plokkauksen jälkeen jalka meni pahemmaksi ja oli pakko tulla vaihtoon.
Kolehmainen on kärsinyt tällä kaudella paljon loukkaantumisista. Kierre lähti käyntiin maaliskuussa, kun hän loukkasi olkapäänsä Huuhkajien Espanja –ottelun yhteydessä olleella leirillä.
– Ensin meni olkapää, sitten etureisi vaivasi ja nyt meni toisen jalan takareisi. Jos ei muuta niin pää ainakin kovenee, Kolehmainen mietti.
– Ihan ok pystyn kävelemään, joten täytyy pitää sormet ristissä, ettei tulisi kovin pitkää taukoa.
Myös Hönefossille Kolehmaisen menettäminen sairastuvalle olisi kova isku. Joukkue on sarjassa jumbona, mutta vielä iskuetäisyyden päässä säilymisestä. Sunnuntaina joukkue kärsi 0-1 tappion Sandnes Ulfille.
– Oli taas tällainen peli. Pelillisesti meni ihan hyvin, tuloksellisesti ei. Teimme epäonnisen oman maalin ja sen jälkeen jotenkin päät painuivat. Pari hyvää tilannetta tuli, mutta emme saaneet palloa maaliin.
– Taistelu jatkuu. Vielä on 30 pistettä jaossa, mutta aika pian niitä saisi tulla meille lisää. Seuraavalla kierroksella on vastassa Start, joka on oikeastaan päävastustajamme tällä hetkellä. Ikävä kyllä, se peli taitaa tulla minulle liian nopeasti vastaan. Se on harmi, sillä olisi ollut kiva vääntää Mako Heikkistä vastaan siinä pelissä.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin