Huuhkaja-pakille kauden toinen ottelu Ruotsissa – ”Tuntuu todella upealta”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien rinkiin viime vuonna noussut Jere Uronen, 19, pelasi vasta kauden toisen pelinsä Helsingborgs IF:n Allsvenskan-ryhmässä sunnuntaina tammikuisen polvioperaation jälkeen.
Miehen polven rustoa korjailtiin, mutta toipuminen tapahtui runsaasti odotettua hitaammin.
Sunnuntaina seuran haaveet mitalista kokivat kolauksen, kun joukkue hävisi Åtvidabergs FF:lle 0-3-lukemin vieraskentällä. Uronen pääsi kentälle toiseksi puoliajaksi ja miehen tunnelmat olivat kaksijakoiset.
– Tuntuu todella upealta pelata jälleen edustusjoukkueessa. Tätä on odotettu jo pitkään. Mutta kun hävitään, ei voi olla tyytyväinen, Uronen kertoi Helsingborgs Dagbladetille.
Helsingborgilla tiukka vääntö europaikoista
Ruotsin liigasta kolme parasta saavuttaa europaikan. Helsingborg on yhä kolmas, mutta AIK on tasapisteissä ottelun vähemmän pelanneena neljäntenä ja Kalmar FF:kin on kolmen pisteen päässä ottelulla vähemmän. Europaikat ratkaistaankin keskinäisillä peleillä, kun Helsingborgin kaksi viimeistä ottelua ovat juuri näitä kahta edellä mainittua ryhmää vastaan. – Se on vain sotaa nyt. Meidän pitää opetella voittamaan jälleen. Toivon, että pystyn aloittamaan Kalmar-ottelun. Toivottavasti saan pelata alle 21-vuotiaiden ottelun Halmstadia vastaan, sen jälkeen Roar (päävalmentaja Hansen) on se joka päättää lopullisesti asiasta. Uronen nähtäneen myös maajoukkueen ringissä. Suomi kohtaa marraskuussa Walesin ystävyysottelussa Cardiffissa.LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”