Veikkausliigan KuPS testaa parhaillaan kokenutta Balazs Baloghia. 31-vuotias keskuspuolustaja edusti seuraa myös kausina 2009-11. Otteluita liigassa kertyi tuolloin 70 kappaletta.

– Tarvitsemme ensisijaisesti joukkueeseen oikean puolen topparin, ja Balogh on mukana lauantain Honka-pelissä. Hän on tyyppinä loistava, mutta haluamme nähdä kuinka hän istuu kokonaisuuteen, KuPS-luotsi Esa Pekonen kertoi Savon Sanomille.

Toinen vaihtoehto oikeaksi toppariksi on Pekosen mukana jo viime kaudella seuraa edustanut jenkki Tyler Ruthven.

KuPS:n pelaajabudjetti laskee reilusti viime kaudesta. Tuolloin se huiteli 550 000 euron kulmilla. Seura oli kiinnostunut mm. TPS:stä Rovaniemelle siirtyneestä Petteri Pennasesta ja seuraa kauden 2013 lopun edustaneesta Juha Hakolasta, joka siirtyi Kyprokselle, mutta budjetti ei antanut periksi.