Hurja suunnitelma: David Beckham haluaa Cristiano Ronaldon Miamiin
Englantilaislehdistön mukaan Manchester United -legenda David Beckham haluaa tuoda entisen pelikaverinsa Cristiano Ronaldon pohjoisamerikkalaiseen MLS-liigaan. Vapaapotkuspesialisti rakentelee joukkuetta Miamin alueelle ja kaipaa perustettavaan seuraan heti aluksi valovoimaista tähtipelaajaa.
– Becks ymmärtää tarvitsevansa suuren nimen joukkueeseen, kun homma käynnistyy. Eikä kukaan ole suurempi kuin Ronaldo – maailman paras pelaaja. Ronaldo rakastaa Amerikkaa kaikkine mahdollisuuksineen, nimetön MLS-lähde kertoi The Sun -lehdelle.
Lehti arvioi, että Ronaldon siirto Miamiin voisi tapahtua aikaisintaan vuonna 2017. Tuolloin Real Madridin kiintotähti olisi 32-vuotias.
– Ei ole mikään salaisuus, että Ronaldo on ajatellut päättävänsä uransa Yhdysvalloissa ja jäävänsä tänne asumaan. Tällainen siirto voisi olla hänelle täydellinen, sama lähde jatkaa.
David Beckham maalaili suuntaviivoja uudelle Miamiin perustettavalle seuralleen viime viikolla. Joukkueen liigaan liittymisen ajankohtaa ei kuitenkaan ole vielä päätetty.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Ei Kylian Mbappéa kauden viimeisessä sarjapelissä
- Kaan Kairinen juhlii jälleen mestaruutta
- Zinédine Zidane edelleen ehdolla jättipestiin
- Huuhkajat-tähti maalinteossa Yhdysvalloissa
- Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”
- Lukas Hradecky saa mestaruuslautasen käsiinsä – Bayer Leverkusen teki Bundesliiga-historiaa
- Lukas Hradeckyn vastustajalle musertava takaisku eurofinaaliin – ”Suurin painajainen”
- Maajoukkuepomo puolustaa Ranskan EM-joukkueen yllätysvalintaa – ”Hän pelaa parhaalla tasollaan”
- Supertähden loukkaantuminen asettaa Englannille suuria huolia ennen EM-kisoja
- Murskalukemat jättiyleisön edessä! llves teki Hakasta hakkelusta Pirkanmaan derbyssä

- VPS palasi voittojen tielle – HJK-faneilta selkeä viesti seurajohdolle
- Maajoukkuepomo puolustaa Ranskan EM-joukkueen yllätysvalintaa – ”Hän pelaa parhaalla tasollaan”
- Murskalukemat jättiyleisön edessä! llves teki Hakasta hakkelusta Pirkanmaan derbyssä
- Bayern Münchenille taas lunta tupaan oikein urakalla – Thomas Tuchel ei jää seuraan
- Huuhkajat-tähti maalinteossa Yhdysvalloissa
- Zinédine Zidane edelleen ehdolla jättipestiin