78-vuotias FIFA-pomo Blatter: ”Olen valmis uudelle kaudelle”
Kuva: Getty Images
Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n puheenjohtajana jo 16 vuoden ajan häärinyt sveitsiläinen Sepp Blatter ei aio väistyä tehtävästään nykyisenkään toimikautensa jälkeen. Tänään 78 vuotta täyttävä Blatter ilmoitti jatkohaluistaan perjantaina Saksan Mönchengladbachissa.
– Olen käytettävissä. Jos enemmistö kansallisista liitoista haluaa minun jatkavan, niin jatkan. Ehtona on, että pysyn terveenä, mutta tällä hetkellä olen terve, Blatter lateli.
FIFA:n seuraavan kauden puheenjohtajasta päätetään Zürichin kongressissa kesällä 2015. Ehdokkaat puolestaan nimetään kesäkuussa Brasilian São Paulossa.
– Jos minut asetetaan ehdolle, niin minulla on vuosi aikaa valmistella ehdokkuuttani, Blatter kertoi goal.com:in mukaan.
Ehdolle on asettumassa myös Blatterin luottomies, 58-vuotias Jérôme Champagne. Myös UEFA:n puheenjohtaja Michel Platinin uskotaan olevan tehtävästä kiinnostunut.
Blatter otti kongressin puheenvuorossaan kantaa myös vuoden 2022 MM-kisaisännän Qatarin rankasti arvosteltuihin rakennustöihin. Rakennusprojektia on kuvailtu ”moderniksi orjatöiksi” ja töissä on kuollut satoja ulkomaisia rakennusmiehiä.
– Emme voi ottaa vastuuta maan laeista. Emme voi myöskään ottaa vastuuta siitä, maksavatko yritykset työntekijöille hyvin vai huonosti. Voimme kuitenkin yrittää löytää kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun, Blatter pyöritteli.
LUE MYÖS:
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset