Jipolle kaksi vahvistusta
JIPPO on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Joukkueeseen liittyvät Jonni Heikkinen, 27, sekä keskikenttäpelaaja Juan Lopez, 26.
Heikkisen sopimus on voimassa kesäkuun alkuun ja Lopezin heinäkuun loppuun loppuun saakka. Heikkinen on pelannut Joensuussa jo aiemmin kausilla 2008-2011.
– Jonni on tervetullut lisä puolustuslinjaan. Vaikka Jonni on Kuopiosta lähtöisin, on hän silti jippolainen henkeen ja vereen. Mukavaa, että saimme Jonnin takaisin joukkueeseen, päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi seuran verkkosivuilla.
Espanjalainen Lopez on viettänyt talven Kuopiossa ja harjoitellut ja pelannut Kakkosen SC KuFu-98:n mukana.
– Lopezin myötä saamme vahvistusta keskikentän keskustaan. Hän on vielä fyysisesti hieman huonossa kunnossa, mutta kun saamme sen puolen kuntoon, hänestä tulee olemaan meille vielä iso apu, Lähderinne miettii.
JIPPO:lla on koossa nyt 19 pelaajasopimusta.
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé