Maajoukkueveskarin pikkuveli masensi VPS:n – ”Kotimatkastamme tuli nyt hieman pidempi”

Kymmenennen kautensa Veikkausliigassa aloittanutta IFK Mariehamnia on pidetty ennakoissa yhtenä sarjan suurimmista suosikeista. Sarja-avaukseensa IFK sai vieraakseen viime kauden pronssijoukkue VPS:n. Joukkueiden edellisen kohtaaminen Liigacupissa neljä viikkoa sitten vei nimiinsä VPS murskaavasti 4-0, mutta tuolloin hattutempun tehnyt Steven Morrissey oli nyt käsivamman takia sivussa.
Maarianhaminassa nähtiin tapahtumarikas, mutta vähämaalinen kamppailu. Kentän hahmo oli IFK:n peliä pyörittänyt Petteri Forsell, jonka erikoistilanteet pitivät maalivahti Henri Sillanpään jatkuvasti kiireisenä. Myös VPS:n Sebastian Strandvall osoitti vaarallisuutensa vapaapotkuissa.
Lähimpänä maalintekoa oli toisen jakson puolivälissä IFK-kaksikko Luis Solignac ja Bernardo Ribeiro, mutta VPS-puolustuksen Timi Lahti ja Jesper Engström selvittivät tilanteen täpärästi. Vaasalaisten paras paikka puolestaan syntyi viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Tony Björk saatteli pallon maalin ylärimaan.
Ottelun ainoa maali nähtiin viimeisellä peliminuutilla. Forsell lähetti vapaapotkun liikkeelle 40 metristä ja maajoukkuevahti Lukas Hradeckyn pikkuveli Tomas Hradecky sai päänsä väliin. Hyvin pelannut maalivahti Sillanpää oli ohitettu ja IFK Mariehamn sai juhlia kauden avausvoittoaan.
– Maalipaikkoja oli vähän ja ne harvatkin syntyivät erikoistilanteista. Vastakkain oli kaksi vahvasti puolustavaa joukkuetta. Nyt kotimatkastamme tuli hieman pidempi, VPS:n valmentaja Olli Huttunen kommentoi IFK Mariehamnin kotisivujen otteluraportissa.
– Ansaitsimme voittomme lukuisten maalipaikkojen myötä. Puolustuksemme toimi hyvin koko pelin ajan. Olen myös iloinen, että kenttä oli hyvässä kunnossa ja saatoimme pelata omaa peliämme, kotijoukkueen luotsi Pekka Lyyski puolestaan arvioi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä