SuomiFutis arvioi: Hongan kurssi viettää alaspäin
Kuva: Getty Images
Kukaan ei osaa varmuudella sanoa, millainen Honka kaudella 2014 nähdään.
Mika Lehkosuon lähtö jätti valtavan aukon, jota uusi luotsi Shefki Kuqi pyrkii omilla avuillaan paikkaaamaan. Kauden avausottelussa nähtiin ainakin maaleja – molempiin päihin kenttää.
Honka-leirissä on kuohunut koko vuoden – maksamattomia laskuja, riitelyä ja muuta sekoilua. Joukkueen sisältä on sanottu, ettei tämän anneta vaikuttaa. Luulisi kuitenkin, että jossain vaiheessa seurajohdon sekoilut vaikuttaisivat jo pelaajiinkiin.
Joka tapauksessa Hongan joukkue on käyttäytynyt todella ammattimaisesti ja yrittänyt keskittyä vain pelaamiseen. Silti tilanne on niin arvoituksellinen, ettei Honkaa voi mitenkään laskea kärkiporukoiden joukkoon.
Kysymysmerkkejä?
Hongalla on varsin laadukas avausmiehistö, mutta rinki on myös todella kapea. Koska otteluita on paljon, tulee joukkueen suoritustaso todennäköisesti heilahtelemaan. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka kuluttavaksi Kuqin ajama pelityyli muodostuu. Honkaa ei voi laskea kärkiporukoiden joukkoon, mutta eipä joukkue varsinaisessa putoamisvaarassakaan ole. Espoolaisporukan menestystä sanelee paljon se, miten paljon roolia nuoret lupaukset pystyvät ottamaan.Ketä seurata?
Mehmet Hetemaj palasi Suomeen, mutta tuskin mies aivan tiesi, mihin hän sitoutui. Hetemaj on kenties Hongan tärkein yksittäinen pelaaja. Pelaaja tuo valtavan määrän kokemusta ja intensiteettiä ryhmään. Vuonna 1994 syntynyt Nnaemeka Anyamele on vielä kääntämätön kortti. Lahjakkuutta ja ominaisuuksia löytyy, mutta löytääkö nuorukainen paikkansa Hongasta. Näytönpaikkoja pitäisi olla luvassa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”