SuomiFutis arvioi: Todellisuus iskee kasvoihin Turussa
Viime kaudella TPS otti tietoisia taloudellisia riskejä valmistautuessaan kauteen. Riskinotto meni pieleen ja nyt edessä on säästöliekillä hiillostettu kausi.
Olisi melkein helpompi sanoa, mitä Turussa ei ole tapahtunut verrattuna vuoden aikana tilanteeseen. Lyhyesti selittäen seurajohdossa valta on vaihtunut, valmennuksessa on tapahtunut muuoksia ja pelaajisto on rutkasti nuorentunut.
Toimitusjohtaja Juha Reinille ilmestyi talven aikana ensimmäinen harmaa hius. Stressitaso pysynee korkealla läpi kauden, sillä TPS:lle sarjassa säilyminen olisi jo saavutus.
Kysymysmerkkejä?
Joukkueessa ei oikeastaan muuta riitäkään kuin kysymysmerkkejä. Ainoastaan maalivahtiosaston pitäisi olla etukäteen tarkasteltuna luotettavalla tasolla, kun kokenut Jukka Lehtovaara ohjeistaa edessään olevaa nuorta porukkaa. Uusi päävalmentaja Mika Laurikainen on todella vaikeassa paikassa. Laurikaisen vahvuudet taitavat olla enemmänkin nuorten pelaajien kehittämisessä ja seuran junioriputken muovaamisessa. Onko Laurikainen pelikentällä riittävän inhorealisti, jotta luotsi osaa kaivaa yksittäisestä peleistä tärkeitä pisteitä?Ketä seurata?
Maalivahti Jukka Lehtovaara on tärkein yksittäinen tekijä TPS:n menestyksessä. Vahti voi yksin pelastaa kauden ryhmälle. Silti eipä olisi kovin yllättävää, jos Lehtovaara vaihtaisi kesällä maisemaa ulkomaille. Taso kyllä riittäisi. Jesper Brechtel tuli Saksasta Turkuun. Keskikenttämies saa varmasti suuren rooliin. Pelaaja on kuitenkin täydellinen kysymysmerkki. Onko hyppy liian iso?LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen