Veikkausliiga-kausi ovella – tässä ovat sarjan 5 parasta valmentajaa
Veikkausliiga-kausi 2014 potkaistaan käyntiin sunnuntaina. SuomiFutis-sivusto loi katsauksen muutoksiin valmentajamarkkinoilla ja nosti esiin viisi pätevintä käskyttäjää.
Kaikkiaan viisi seuraa 12:sta lähtee kauteen uusi luotsi ruorissaan. Kaksi valmentajaa vaihtoi seuraa sarjan sisällä. Toni Korkeakunnaksen siirtyi MYPA:sta FC Lahteen ja Lahdessa valmennusvastuun kesken kauden ottanut Juha Malinen hakee uusia haasteita Rovaniemeltä.
Maajoukkueen entinen päävalmentaja Antti Muurinen palaa vuoden tauon jälkeen näköalapaikalle MYPA:n käskyttäjänä. TPS-luotsi Mika Laurikaisen tauko oli pidempi, sillä hänet nähtiin Veikkausliiga-valmentajana viimeksi kaudella 2009.
Isot saappaat on täytettävänä isolla miehellä Shefki Kuqilla. ”Kosovon Härkä” on vasta toinen valmentaja yhdeksännen Veikkausliiga-kautensa aloittavan FC Hongan pääsarjahistoriassa. Seuran jättänyt Mika Lehkosuo oli pelaajien ja kannattajien keskuudessa pidetty mies, jonka työn jälki oli vakuuttavaa. Kuqi puolestaan tapailee vasta ensiaskeliaan valmentajan uralla.
Veikkausliiga-debytantti on myös SJK:n käskyttäjä Simo Valakari, joka nosti seinäjokiset nopeasti Ykkösestä Veikkausliigaan. Valakarin tähti onkin jyrkässä nousussa.
Klikkaa ylhäällä oikealla olevasta nuolesta eteenpäin valmentaja-rankingissamme.
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”