Meksiko eteni Brasilian vanavedessä jatkopeleihin!
Kuva: Getty Images
Brasilia jyräsi Kamerunin päätöspelissään 4-1-lukemin ja voitti B-lohkon. Joukkue kohtaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella A-lohkossa toiseksi sijoittuneen joukkueen eli Chilen.
Brasilia johti Kamerunia avausjakson jälkeen jo 2-1-lukemin. Neymar iski kahdesti isännille, Kamerunin Joel Matip ehti välillä hetkeksi tasoittaa pelin. Neymar nousi maaleillaan jo Brasilian kaikkien aikojen maalitilastossa hämmästyttävän korkealle (uutinen).
Fredin 3-1-maali paitsion rajamailta heti toisen jakson alussa pitkän painostusjakson jälkeen ratkaisi ottelun jo Brasilialle. Lopussa vaihtopelaaja Fernandinho tyylitteli vielä 4-1-maalin.
Meksiko kiihdytti toisella jaksolla karkuun
Lohkon toisessa, samaan aikaan pelatussa ottelussa, Meksiko otti 3-1-voiton Kroatiasta ja eteni jatkoon lohkokakkosena. Ottelun maaleja saatiin odottaa pitkään, mutta Meksikon kova yritys palkittiin lopulta ruhtinaallisesti. Joukkueella ehti olla useita hyviä paikkoja, kun lopulta Rafael Marquez puski kulmapotkusta kuparisen rikki 72. minuutilla. 75. minuutilla Meksikon ylivoimahyökkäys päättyi Andres Cuardadon osumaan. Meksikon illan täydensi jo toisessa maalissa rakentajana olleen vaihtopelaajan Javier Hernandezin 3-0-maali vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua. Meksikolta jäi jo aiemmin selvä rangaistuspotku saamatta Kroatian laitapuolustajan Dario Srnan blokatessa Cuadadon laukauksen kädellään rangaistusalueella, mutta tuomari ei nähnyt tai ei halunnut viheltää tilanteesta pilkkua. Lopussa Kroatia iski vielä turnauksen ensimmäisen maalin Meksikon verkkoon, Ivan Perisic maalintekijänä, mutta lopputulemaan tällä ei ollut enää merkitystä. Meksiko sijoittui lohkokakkoseksi Brasilian jälkeen heikommalla maalierolla ja joukkue johtaa jatkopeleissä Hollannin.LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan