Fernando Torresin ex-luotsi hamuaa miestä nyt Saksaan
Schalkea nykyään valmentavan Roberto di Matteon kerrotaan pyrkivän saamaan Fernando Torresin seuraan tammikuussa siirtoikkunan auettua, kertoo Bild-lehti.
Miehet olivat yhtä aikaa Chelseassa, kun ensin italialainen toimi kauden 2011-12 alussa apulaisvalmentajana nousten kesken kauden vastuuluotsiksi. Di Matteon pesti ei kestänyt pitkään, sillä hän sai jo lähteä jo saman vuoden syksynä.
Chelsea ehti kuitenkin voittaa miehen vastuuaikana niin Englannin cupin kuin Mestarien liigankin. 30-vuotias Torres on yhä Chelsean sopimuspelaaja, mutta on lainattu täksi kaudeksi AC Milaniin. Torres on tehnyt Italiassa vasta maalin viiteen otteluun.
Torres on lontoolaisseuran kautta aikain suurin hankinta, kun hän siirtyi seuraan Liverpoolista talvella 2011 noin 50 miljoonaan punnan siirtosummalla.
Hän ei pystynyt seurassa koskaan samanlaisiin urotekoihin kuin Liverpoolin aikana, jolloin hän oli Euroopan pelätyimpiä hyökkääjiä.
Schalken ykköshyökkääjää on Klaas-Jan Huntelaar, joka pelaa kuitenkin viimeistä sopimuskauttaan.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid teki sen taas! Lopun ihmenousulla Mestarien liigan finaaliin
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Borussia Dortmundin seuraikoni sysäsi PSG:n ulos Mestarien liigan finaalista
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa

- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa