ManU viemässä hyökkääjän Liverpoolin nenän edestä?
Manchester United yrittää kampittaa Liverpoolin hyökkääjäkilvassa. Molemmat seurat ovat kiinnostuneita Burnleyn Danny Ingsin palveluksista. Asiasta kertoo The Telegraph -lehti.
Unitedin manageri Louis van Gaal on pyytänyt seurajohtoa tekemään liikkeen, sillä hollantilaisluotsi vakuuttui pelaajan kyvyistä helmikuussa Old Traffordilla Unitedin 3-1-voitossa. United uskoo pystyvänsä nokittamaan taistelussa Liverpoolin.
Liverpool on ollut tiettävästi koko ajan vahvemmin Ingsin perässä ja yritti hankkia hyökkääjän riveihinsä jo tammikuussa. Burnley kuitenkin tarvitsi maalitykkiään putoamistaistelussa.
Ingsin sopimustilanne on mielenkiintoinen, sillä hänen pahvinsa päättyy ensi kesänä. Burnley voisi kuitenkin kompensaationa saada viisi miljoonaa puntaa, jos siirto tapahtuisi toiseen Valioliigan seuraan.
23-vuotias englantilainen on tehnyt tällä kaudella yhdeksän valioliigamaalia.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”
- Lukas Hradecky saa mestaruuslautasen käsiinsä – Bayer Leverkusen teki Bundesliiga-historiaa
- Lukas Hradeckyn vastustajalle musertava takaisku eurofinaaliin – ”Suurin painajainen”
- Maajoukkuepomo puolustaa Ranskan EM-joukkueen yllätysvalintaa – ”Hän pelaa parhaalla tasollaan”
- Supertähden loukkaantuminen asettaa Englannille suuria huolia ennen EM-kisoja
- Murskalukemat jättiyleisön edessä! llves teki Hakasta hakkelusta Pirkanmaan derbyssä
- VPS palasi voittojen tielle – HJK-faneilta selkeä viesti seurajohdolle
- Virallista! Juventus antoi valmentajalleen potkut – voitti pokaalin aiemmin tällä viikolla
- Barcelonassa kuohuu taas! Xaville harkitaan potkuja
- Bayern Münchenille taas lunta tupaan oikein urakalla – Thomas Tuchel ei jää seuraan

- Ranska julkisti EM-kisajoukkueensa – yllätysnimi mukana
- EM-kisaisäntä Saksa julkisti alustavan joukkueensa – Kroos ja Neuer mukana
- Barcelonassa kuohuu taas! Xaville harkitaan potkuja