Barca ei vielä valmis siirtomarkkinoilla – toppari tulossa?
Kuva: Getty Images
Viime kauden triplamestari FC Barcelona kaavailee edelleen joukkojensa vahvistamista, kertoo espanjalaislehti Sport.
Barca on menettämässä kaksi pelaajaa ryhmästään, sillä Pedron uskotaan siirtyvän Manchester Unitediin ja Adrianon AS Romaan. Pedrosta Barca haluaa ainakin 30 miljoonaa euroa, ja Adrianostakin pyydetään yli kuusi miljoonaa.
Näiden kauppojen jälkeen Luis Enriquelle annetaan mahdollisuus hankkia yksi tai kaksi uutta pelaajaa. Enrique näkee tärkeimpänä toppariosaston vahvistamisen. Kilpailun lisäksi Enrique haluaa lisää miehiä osastolle siksikin, että ryhmä voi käyttää näin kolmen miehen toppariosastoa tarvittaessa kentällä.
Barcan ostoslistalla ykkösenä on tunisialainen Aymen Abdennour, joka edustaa AS Monacoa. Niin ikään korkealla listalla on myös Tottenhamin Jan Vertonghen.
Abdennour on ilmaissut halunsa pelata Barcassa ja on tiettävästi myynnissä. Pelaaja on arvioitu 25 miljoonan euron arvoiseksi, mutta sopimukseen voitaisiin päästä pienemmälläkin summalla.
Tähän mennessä Barca on kaapannut riveihinsä Arda Turanin ja Aleix Vidalin. Barcalla on FIFA:n asettama siirtokielto, joten edustuskelpoisia uudet pelaajat ovat vasta tammikuussa.
Siirtokuvioiden voidaan odottaa etenevän kenties jo tällä viikolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman