Tim Väyrysen valmentaja ei tykännyt pikakomennuksesta Huuhkajiin
Kuva: Juha Tamminen
Pikahälytyksellä loukkaantuneen Berat Sadikin tilalle kutsuttu hyökkääjä Tim Väyrynen oli tyytyväinen Suomen esitykseen Färsaaret-kamppailussa. Peliaikaa 22-vuotiaalle kolossille kertyi vartin verran johtoasemassa.
– Oli mukava pelata ja saimme hyvän 1-0 voiton, näitä tarvitaan. 1-0 riittää, se on nähty miten isot jengit hakevat niitä. Olimme tasapainoisia ja pelasimme hyvän puolustuspelin. Olihan meillä paikkoja useampiinkin, mutta tämä riittää, Väyrynen sanoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– En yhtään tiennyt että minuutteja tulee, mutta maajoukkueessa jokainen minuutti on tosi hieno. Tänään minua tarvittiin ja tehtäväni oli rauhoittaa peliä ja pystyä pitämään palloa, joka meni ihan hyvin.
Väyrynen ei ollut varautunut maajoukkuekomennukseen, kuten ei hänen uuden seuransa Dynamo Dresdenin päävalmentaja Uwe Neuhauskaan.
– Kutsu tuli aika yllättäen, lauantaina sain kuulla ja sunnuntaina minulla olisi ollut oma peli, jossa olisin ollut avauksessa. Valmentaja ilmoitti, että pitää lähteä ja hän ei ollut hirveän tyytyväinen. Toisaalta meidän jengi voitti paikalliskamppailun 1-0 ja me voitimme 1-0, niin ihan loistava fiilis.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa