Yleisurheilun olympiasuosikin veli kieltäytyi Valioliiga-pestistä – ”Emme halunneet häiriötekijöitä Blankalle”
Kuva: Getty Images
Kroatialaisen jalkapallolupauksen Nikola Vlasicin, 18, isä kertoi juuri, että pelaajat haluttiin Valioliigan 10 miljoonan siirtokorvauksella.
Pelaaja ja hänen perheensä kuitenkin katsoi parhaimmaksi jäädä vielä ainakin kevätkaudeksi Kroatiaan. Osasyynä tähän oli se, että Nikolan siskon, maailman huippuluokan korkeushyppääjän Blanka Vlasicin, valmistautuminen ensi kesän Olympialaisiin ei saa häiriötekijöitä.
– Voin sanoa, että meillä oli pöydällä tarjous englantilaisseurasta, joka halusi Nikolan nyt suoraan pelaavaan kokoonpanoon En halua paljastaa, mistä seurasta on kyse. Siirto olisi ollut kuitenkin Hajduk Splitin seurahistorian arvokkain, Josko Vlasic kertoi Goal-sivustolle.
– Päätimme kuitenkin perhetapaamisen jälkeen hylätä tarjouksen. Katsoimme perheenä, että hän voi vielä kehittyä täällä. Lisäksi siirtyminen talvella muuttaisi paljon perheen suunnitelmia. Minun pitäisi seurata häntä englantiin ja Blanka on parhaillaan valmistautumassa Rion Olympialaisiin. Siirto olisi vaikuttanut koko perheeseen ja aiheuttanut häiriötekijöitä Blankalle, joten sekin oli taustalla päätöksessämme.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi