Pep Guardiola haluaa tähtensä Bayern Münchenista – markkina-arvo 45 miljoonaa euroa
Kuva: Getty Images
Täksi kaudeksi Manchester Cityn manageriksi siirtynyt Pep Guardiola valmensi Bundesliigan suurseuraa Bayern Münchenia kaudet 2013-2016. Nyt Guardiola haluaa tuoda München-ajoilta tutun David Alaban Manchesteriin.
The Sun -lehden mukaan City on käynnistänyt neuvottelut pelaajan edustajien kanssa mahdollisesta siirrosta. Tietojen mukaan Guardiola haluaisi itävaltalaispuolustajan ensi kesänä Manchesteriin.
Lehden mukaan siirtosumma lähtee noin 40 miljoonnasta punnasta, eli noin 44,3 miljoonasta eurosta. Alaban markkina-arvo on noin 45 miljoonaaa euroa, joten City saattaa joutua korottamaan vielä siirtosummaa.
Alaba teki Bayernin kanssa jatkosopimuksen viime maaliskuussa, jonka mukaan 24-vuotias pelimies tienaa 75 ooo puntaa viikossa. City on kuitenkin valmis tuplaamaan Alaban palkan Cityssä.
Alaba viihtyy roolissa kuin roolissa laitapelaajana, minkä lisäksi hän on maajoukkueessa pelannut keskikentän pohjapelaajana.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin