Shefki Kuqi haluaisi jatkaa FC Interin peräsimessä: ”Tulin sellaiseen perheeseen”
FC Interin päävalmentaja Shefki Kuqi oli onnellinen mies Veikkausliigan putoamiskarsinnan toisen osaottelun jälkeen ja syystäkin. Kuqi teki sen, mitä hän tuli Interiin tekemään, säilytti Veikkausliiga-paikan.
Inter voitti toisessa osaottelussa TPS:n 2-0. Kuqi ja Inter on saanut roimasti kritiikkiä kauden aikana, mutta pahimmalta painajaiselta vältyttiin.
– Erittäin kurinalainen peli meiltä. Minulla oli hyvä fiilis ennen peliä. Se edellinen peli antoi uskoa. Ei ole helppoja pelejä nämä. Pidettiin pää kylmänä, Kuqi analysoi tuoreeltaan Huuhkaja tv:lle.
– Sen voin sanoa, että otan aika paljon läpi. Kova työ palkitaan aina. Ei ollut helppoa, mutta se on nyt tehty, Kuqi jatkoi.
Kuqilta kysyttiin hänen tulevaisuudesta, mutta mitään varmaa ei päävalmentaja vielä sanonut.
– On ollut raskas kausi. Tulin sellaiseen perheeseen, jossa jalkapallo merkitsee ja olisi hienoa jatkaa, Kuqi esitti toiveen.
Interin omistaja Stefan Håkans palkittiin torstaina ansioituneesta työstään suomalaisen jalkapallon hyväksi Captain’s Ballilla, mutta Interin säilyminen liigassa oli kovempi juttu ainakin Kuqin mukaan.
– Olimme ennen peliä onnittelemassa ”Stefua”. Hän sanoi, että vaihtaisi kaikki palkinnot siihen, että tänään voitetaan, Kuqi kertoi.
LUE MYÖS:
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi