Swansea erotti managerinsa Francesco Guidolinin, kun joukkue hävisi kotonaan Liverpoolille lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Tilalle valittiin entinen USA:n maajoukkuevalmentaja Bob Bradley. Hän on joutunut Englannissa ison kritiikin kohteeksi – toimittajat ovat naljailleet, ettei Bradley edes tunne nykyjalkapallon termistöä.

Ei Bradley ainakaan vielä ole ihmeitä tehnyt, mutta on sentään onnistunut numeroiden valossa rypistelemään edeltäjäänsä paremmin. Guidolinin alkukauden saldo oli 2-1-6 maalierolla 10-15, Bradleyn on nyt 2-2-4 maalierolla 13-19.

Molemmat lukemat kertovat, mistä pahiten kiikastaa; oma pää vuotaa kuin seula. Bradley haluaakin vahvistaa joukkuettaan tammikuussa.

– Tammikuussa on mahdollisuus, melkeinpä pakko, vahvistaa joukkuetta. Keskustelut ovat jo käynnissä, Bradley sanoo BBC:n Radio Walesin mukaan.

Bradleylle ja koko joukkueelle oli iso helpotus, kun se pystyi nujertamaan Sunderlandin viikonloppuna 3-0. Myös seuraavat pelit ovat avainvastustajia vastaan, kun joukkue matkustaa keskiviikkona hyvin kauden aloittaneen West Bromwichin vieraaksi ja lauantaina matka jatkuu Middlesbroughin kotikentälle.

– Pelaajille on hankala paikka nostaa tasoaan surkean alkukauden jälkeen. Mutta kun joku tekee sen, on muiden helpompi tulla perässä. Tärkeintä on, että avainpelaajat nousevat nyt esiin, Bradley sanoo.

Jenkkivalmentajalla on vielä paras kokoonpanonsa hukassa – kahdeksassa ottelussaan hän ei ole kertaakaan laittanut kentälle samaa avauskokoonpanoa.

– Olemme menneet eteenpäin, onnistumisten myötä se kokoonpanokin alkaa löytyä. Sunderlandia vastaan pelasimme hyvin, joten saatamme jatkaa tällä kokoonpanolla keskiviikkona.