Veikkausliigatähti joutui leikkaukseen – pidempi huili edessä: ”Tietenkin ottaa päähän”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS:n keskikentän taituri Robert Taylorilta, 22, leikattiin viime viikonloppuna umpilisäke. Taylor joutuu olemaan joukkueen harjoituksista pois kolme viikkoa leikkauksen jäljiltä.
Taylor kotiutui sairaalasta maanantaina ja kunto oli leikkauksen jäljiltä hyvä. Mies harmitteli silti ikävää takaiskua kesken harjoituskauden.
– Tietenkin ottaa päähän, mutta onneksi osui edes tähän väliin eikä keskelle kautta.
– Viikonlopun aikana vatsa kipeytyi niin pahoin, että oli pakko lähteä lääkärille. Tulehduksen lisäksi umpilisäke oli vieläpä huonossa paikassa ja jotenkin solmulla. Pois se kuitenkin saatiin., Taylor kertoi seuran nettisivuilla.
Maaliskuun Suomen Cupin ottelut jäävät englantilais-suomalaiselta välistä, mutta mies toivoo kuntoutuvan Veikkausliigan alkuun.
– Toipumiseen menee seuraavat kolmisen viikkoa, jonka jälkeen saan alkaa nousujohteisesti treenaamaan. Tavoite on olla mukana, kun Veikkausliiga huhtikuussa alkaa, Taylor sanoi.
Taylor oli myös mukana Huuhkajien leirityksellä Abu Dhabissa tammikuussa.
Lähde: RoPS
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”