Jose Mourinholla on totuttelemista nykyajan nuoriin pelaajiin: ”He ovat nulikoita häneen verrattuna”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin portugalilaismanageri Jose Mourinho myönsi France Footballin haastattelussa, että hän tekee kaikkensa pysyäkseen nykyajan nuorten pelaajien vauhdissa.
Mourinhon mukaan tämän päivän nuorilta pelaajilta puuttuvat asenne ja omistautuminen, joita esimerkiksi hänen entinen valmennettavansa Frank Lampard edusti jo nuorella iällä.
– Minun on pitänyt ymmärtää, mikä ero on työskennellä Frank Lampardin kaltaisen pojan kanssa ja näiden uusien kanssa. Frank oli jo 23-vuotiaana mies, joka ajatteli jalkapalloa työnä ja käyttäytyi sen mukaisesti. Nykyään 23-vuotiaat pelaajat ovat vielä lapsia.
Portugalilaisluotsi kertoi, että hänen on pitänyt muokata metodejaan, jottei hän ajautuisi erimielisyyksiin nuorison kanssa ”kivikautisten käytäntöjensä” takia.
– Tänä päivänä kutsun heitä pojiksi enkä miehiksi, sillä minusta he ovat nulikoita. Heidän ympärillään pyörii nykyään paljon asioita, joista ei ole heille hyötyä elämässä eivätkä ne auta minuakaan työssäni. Minun on pitänyt sopeutua siihen. Kymmenen vuotta sitten kellään ei ollut kännykkää pukukopissa. Nykyään asiat ovat eri tavalla.
Lähde: Evening Standard
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”