Mikael Forssellilta kysyttiin Huomenta Suomessa kiperä kysymys – miksi Suomi ei pärjää jalkapallossa?
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:hon täksi kaudeksi HJK:sta siirtynyt entinen maajoukkuehyökkääjä Mikael Forssell vieraili torstaiaamuna MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.
Forssell sai heti kinkkisen kysymyksen, kun mieheltä kysyttiin, minkä takia Suomi ei pärjää kansainvälisesti jalkapallossa? Suomen A-maajoukkue on tällä hetkellä Fifan ranking-listalla sijalla 97.
– Aika kova kysymys, Forssell tokaisi ja jatkoi:
– Uskon, että muualla tehdään ihan hirvittävä määrä töitä ja se lähtee juniorivalmennuksesta. Uskon, että Suomessa on paljon tehtävää. Toivon, että tällaiset vanhat pelaajat, minä mukaan lukien, toisimme niitä näkökantoja ulkomailta siihen, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Sitä on myös jo tapahtunut, Forssell kertoi.
Valmentajan työstä pelaajauran jälkeen unelmoiva Forssell sanoi, että suomalaisilla junioreilla saattaa olla turhan suuret luulot omasta harjoittelustaan, eikä se riitä maailman huipputasolla.
– Olosuhteet ovat parantuneet erittäin paljon siitä, kun minä olin nuori. Paljon on varmasti myös asenteissa ja heille (junioreille) pitäisi tuoda tietoisuuteen sitä, kuinka paljon se vaatii, että menestyy. Eikä vain olla sellaisessa mielikuvituksessa, että ollaan tehty tarpeeksi, Forssell kertoi.
Voit katsoa Huomenta Suomen lähetyksen tästä linkistä (Forssellin haastattelu noin ajassa 55.00).
LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”