RK: Hollantiin siirtyvä suomalaislupaus: ”Iso askel kohti omaa unelmaa ja tavoitetta”
Kuva: Juha Tamminen
– Ihan pienestä asti on ollut kaksi selvää tavoitetta: haluan päästä pelaamaan ammattilaisena ulkomaille ja A-maajoukkueeseen. Olen myös valmis tekemään kovasti töitä sen eteen.
Näin kertoo JJK:n vuonna 2001 syntynyt Oskari Sallinen unelmistaan seuran verkkosivuilla. JJK tiedotti torstaina, että Sallinen ottaa kesäkuussa seuraavan askeleen kohti tavoitteitaan siirtymällä Hollannin pääsarjaseura FC Groningenin organisaatioon.
Sopimus on kestoltaan ensin vuoden laina ja sen jälkeen Groningenilla on kahden vuoden optio, jonka jatkosta päätetään viimeistään keväällä 2018.
Kesäkuussa 16 vuotta täyttävän Sallisen siirto Hollantiin ei tullut kuitenkaan täysin puskista. Hän on ollut Groningenin testattavana jo kahteen otteeseen.
– Mä olin ekan kerran testissä siellä vuoden 2015 loppupuolella. Olin silloin viikon. Ne kiinnostuivat silloin ja sanoivat, että haluisivat nähä uudestaan. Tämän vuoden tammikuussa olin siellä kaksi viikkoa, ja pian sen jälkeen ne tarjosivatkin jo sopimusta. Nyt ollaan tässä, kertoo Sallinen Radio Kompassin haastattelussa.
JJK:n nuori keskikenttäpelaaja pelaa lähtökohtaisesti Groningenissa alle 17-vuotiaiden kanssa, mutta hyvät esitykset voivat johtaa otteluihin vanhemmissa ikäluokissa.
Sallinen kertoo lähtevänsä ulkomaille hyvillä mielin.
– On iso askel kohti sitä omaa unelmaa ja tavoitetta. Tosi hyvillä fiiliksin, vähän odottavat ja vähän jännittävät, mutta ei paljon.
Jalkapallon lisäksi Sallista odottavat Hollannissa myös normaalit nuorten velvollisuudet, yhtenä niistä koulunkäynti.
– Joo, kyllä siinä olisi tarkoitus vähän kouluakin käydä. Seuran puolesta tulee toi hollannin kielen opiskelu. Sitä on varmaan neljä kertaa viikkoon ja netin kautta teen varmaan tänne Suomeen lukiotehtäviä.
Jalkapallo ja opiskelu eivät nuorukaista juuri etukäteen huoleta. Suurin jännityksen syy on ulkomaille muuttaminen.
– Eniten varmaan jännittää ihan se muuttaminen sinne. Uusi kaupunki, uusi maa, uusi kieli ja uudet ihmiset. Se varmaan eniten jännittää tässä.
LUE MYÖS:
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”