IL: Perparim Hetemaj’n viimeinen sopimusvuosi käyntiin: ”Homma ei ole pelkästään minun käsissä”
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkueen keskikenttäpelaajalla Perparim Hetemaj’lla käynnistyy hänen viimeinen sopimusvuotensa Italian Serie A:n Chievo Veronassa.
Hetemaj, 30, on pelannut joukkueessa vuodesta 2011 lähtien. Hän on jo pitkään kuulunut Chievon avainpelaajiin, ja hyvät näytöt Italian pääsarjassa ovat poikineet siirtohuhuja, jotka ovat viemässä suomalaista isompiin ympyröihin.
Viime aikoina Hetemaj on ollut yhdistettynä useaan turkkilaisseuraan, ja viime talvena huhuttiin, että AS Roma olisi kiinnostunut hänestä.
– Tällä hetkellä minulla on vähän alle vuosi diiliä. Pitää miettiä, Hetemaj valottaa Iltalehdelle.
– Olen kunnossa. Se on ollut päällimmäisenä. Katsotaan, mitä tapahtuu. Tässä on 15 päivää aikaa (siirtoikkunan sulkeutumiseen).
Vaihtoehtoina ovat jatkosopimus Chievon kanssa, siirto muualle vielä elokuussa tai ilmaiseksi lähteminen ensi vuonna.
– Tämä homma ei ole tietenkään pelkästään minun käsissäni. Kunhan pysyn terveenä, minun on hyvä olla täällä. Voi olla ihan hyvin, että teen uuden diilin, mutta se ei ole ykkösprioriteetti.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin juhlaottelusta täyskatastrofi – Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen

- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Lionel Messi: Uusi sopimus!